Meltdown

Henkinen väsymys on kyllä mielenkiintonen juttu.

Keskiviikkoaamuna pääsin yövuorosta, tulin kotiin ja romahin. Mun ois pitäny mennä ysiksi työpaikan palaveriin, mutta ei musta ollu mihinkään lähtemään. Olin aivan uskomattoman väsyny sekä henkisesti että fyysisesti, makasin vaan sängyssä ja itkin kunnes nukahin. H koitti pitää sylissä ja rauhottaa ja lohuttaa, mutta ei se oikein auttanu.

Sitte nukuin koko päivän, heräsin, söin, valmistauduin töihin lähtöön ja itkin vähä lisää. Oon koko eilisen päivän ollu jotenki ihan lamaantunu, eikä tänä aamunakaan oo oikein intoa ollu yhtään mihinkään. Pitäis lähteä liikkeelle tästä sohvalta, ku tuntuu että seinät kaatuu päälle, mutta toisaalta tekee mieli vaan antaa niitten kaatua ja jäähä sinne alle.

Viimeksi olin yhtä lamaantunu sillon ku lomautettiin töistä. Sillon oli joku syyki olla, mutta nyt ei oo sen kummempaa syytä. Jotenki vaan yövuorot polttanu loppuun. Mulla ei oo aikaa H:lle eikä itelleni eikä yhtään millekään, tai ainaki siltä tuntuu, ku viikosta toiseen nukun päivät, teen töitä yöt ja iltasin käyn sen kaks tuntia hereillä. Joskus on joku hassu päivävuoro, mutta neki yleensä iltavuoroja arkisin, niin sepä paljo lohuttaa. H pääsee viieltä töistä ja on monesti jo nukkumassa ku tuun iltavuorosta pois.

Se tässä eniten ahistaa, ku tuntuu että päivä päivältä H lipuu kauemmas ja ite on voimaton tekemään yhtään mitään.

Onko tää nyt sitä elämää mitä haluan?